Epäilin taannoin, että bloggaustaitoni ei enää kehity.
Oletus, että osaan jo bloggauksen taidon, on ensimmäinen syy oppimisen taantumiseen.
Toinen syyllinen on Netvibes.

Minä en juurikaan katso enää blogeja.
Minä luen syötteitä.

Syöte ja syötteenlukuohjelma ovat 2.0-juttuja.
Mutta syöte on tekstiä+linkkejä+kuvia.
Ovatko teksti, linkki ja kuva 2.0-juttuja?

Vertaa Roo Reynoldsin blogia ja blogin syötettä.

Kun vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja ja seuraan useampaa blogia, useimpien blogien seuraaminen jää blogitekstien otsikoiden lukemiseksi Netvibesissä. Vaikka 3D-jutut ovat minulle tällä hetkellä hyvin läheisiä, Roo Reynolds on tämän alueen guru ja olen vielä nähnyt hänet livenä, en usko että avaan kuin ehkä joka kymmenennen hänen bloginsa otsikon Netvibesissä.

Minä olen kirjastolainen. Roo Reynolds ei ole. Kirjastolaisten blogit ovat korkeammassa kiirellisyysluokassa kuin muiden.

Netvibesissä avaamistani Roo Reynoldsin blogiteksteistä luen ehkä vähän yli puolet. Mutta luen ne Netvibesissä. Itse blogiin siirryn vain, jos epäilen, että Netvibes ei pysty esittämään blogitekstiä oikein.

Blogiteksti (ilman kommentteja) on 1.0.
Blogi on 2.0.
Blogitekstien otsikoiden selaaminen on hälyä.
Hälyssä eläminen on 2.0.

Minä elän hälyssä ja nautin siitä.
(Oho. Nyt on vappu ja minä istun äänettömyydessä koneen äärellä, kun muu maailma seilaa VappuHumussa.)
Mutta se ei ole hienoa, että minä en tunne enää Roo Reynoldia. Sitä Roo Reynoldia, jonka hän esittää blogissaan.

Blogin kaava: X sanoo, että Y.
Y on blogiteksti.
X on sivupalkit, fontit, värit, otsikko. Tällainen olen se X, joka kirjoittaa että Y.
X:n perusteella arvotan Y:n.

Mutta jos seuraisin blogeja enkä syötteitä, ehtisin seurata ehkä paria bloggaajaa.
En minä voi pienentää maailmaani.
Kun minun pitää syventää sitä.

Blogimaailmani seuraaminen Netvibesin kautta on niin taloudellista, että on vaikea motivoida itseään seuraamaan muutamaa bloggaajaa myös blogien kautta.

Ongelma on vakava, mutta ratkaistavissa.

Kaikki pitää jakaa.
Minun julkiset Netvibes-sivuni.

Näiden kautta minä elän.

Del.icio.usin käyttöni alkoi sujumaan huonommin, kun siirryin kotikoneella Firefox kolmosen betaversioiden käyttäjäksi. Kakkosessa minulla oli ollut hienot ja helpot nappulat selaimessa, joiden avulla linkin laittaminen Del.icio.usiin oli ihanan (Olen kirjastotäti, joten käytän sanaa Ihana.) helppoa.

Ei kirjanmerkin laittaminen Del.icio.usiin ole Post-linkin kauttakaan vaikeaa, mutta kun asioiden kuuluisi muuttua helpommiksi. Tai jos ne muuttuvat monimutkaisemmiksi, asioiden pitäisi muuttua rikkaammiksi.

Eli protestoin Del.icio.usille sitä, että siirryin selaimen betaversioon.

Aloin alupitäen tagittamaan kirjanmerkkejäni ihmisenä, en kirjastolaisena. Halusin nähdä mitä tapahtuu, kun käyttäjä saa asiasanoittaa.

Web 2.0 on erinomainen asiasana kuvaamaan web 2.0 -aiheista nettisivua, mutta jos kaikissa kirjanmerkeissäni on tagina web 2.0, se ei auta kirjanmerkkien löytämisessä.

Minun pitäisi katsoa tagipilveäni ja määrittää mihin teemoihin kirjanmerkkini liittyvät, millä tageilla saisin toisiinsa liittyvät kirjanmerkit pysymään yhdessä niin, että teema jakautuisi samalla mielekkäiksi osajoukoiksi.

Aloitin tämän homman joskus, mutta se jäi kesken.
Olen sen verran kirjastolainen, että tiedän tagipilven raivaamisen olevan hauskaa.
Mutta tiedän hauskempiakin asioita.

Mutta jos en löydä vanhoja kirjanmerkkejäni, se vähentää intoani lisätä uusia.

Käytän Del.icio.usta enemmän informaation etsimiseen kuin löytyneen informaation järjestämiseen.

Elämän pitäisi mennä jotenkin näin:
Suosikki PowerPointit: Slidesharen suosikit
Suosikki leffat: Youtuben suosikit
Suosikkikirjat: Librarythings
Suosikkidokumenttien yhteisluettelo: Del.icio.us
Suosikki blogit: Netvibes
Suosikkisyötteet: Netvibes
Alusta, jonka kautta hallitsen tätä kaikkea: Netvibes

Mutta minä olen irrationaalinen. Aina kun olen lisäämässä kirjanmerkkiä Del.icio.usiin, ääni sisältäni kuiskuttaa: kirjanmerkit liittyvät menneeseen 1.0 maailmaan. Älä koske kirjanmerkkeihin tai muutut kohta luddiitiksi.

Ja koska olen tyhmä, sanan Del.icio.us kirjoittaminen on joka kerta yhtä suurta tuskaa.
Ja koska olen suomalainen mies, sanan Del.icio.us lausuminen on mahdotonta.

Mutta minulla ei ole kirjanmerkkejä missään muualla.
En tulisi toimeen ilman Del....

Osaan ajaa polkupyörällä.
Minun ei tarvitse opetella.
Osaamisesta tulee hyvä olo.
Ja kun on hyvä olo, ei ole tarvetta opetella ajamaan ilman käsiä, etupyörä ilmassa, metsässä, kaupungissa, nopeasti, tehokkaasti, optimaalisella välineellä ja niin edelleen.

Elämässä selviytymisen kannalta on tärkeää, että pystyy näkemään, kuinka pitkälle mitäkin taitoa kannattaa kehittää. Minun kannattaa kehittää. Nyt.
Sisäinen palo kannattaa kanavoida kerralla vain rajattuun määrään asioita.

Mutta niitä asioita, joiden kehittämisen on lopettanut, pitää arvioida kaiken aikaa uudelleen.
(Tuo oli halpa viittaus library 2.0 -maailmaan. Mutta se oli pakko laittaaa.)

Minä osaan tehdä blogia.
Minä osaan lukea blogia.
Minun ei tarvitse oppia lisää.

Se on pelottava ajatus.
Siksi kirjoitan tätä blogia.
Jotta muistan taas paremmin, että en osaa.
Koska en osaa.

Tunne vajaavaisuudesta on välttämätön ehto oppimiselle.



Elokuva ei luultavasti liity mitenkään edeltävään tekstiin.