Minä ihannoin kaupallisuutta.
Ja kaikkia muita pahoja asioita.
Mutta olin illalla niin paniikissa kuin pystyn olemaan, kun uudistunut Wanhakeskari-blogini oli yhtäkkiä täynnä mainoksia.
Vilkkuvia ja välkkyviä mainoksia esittäviä mukamainoksia.
Oikeat mainokset olisivat tulleet vilkkumaan kirjastoblogiini kun olisin tehnyt sopimukset Googlen mainospalvelun kanssa.

Olin löytänyt uuden hienon ja modernin mallin blogille, mutta en saanut mainoksia pois millään tavalla.

Koska en osaa lukea koodia, en uskaltanut ottaa sivun koodista mitään pois. Ja bloggerin asetuksista otin mainosten näyttämisen pois heti. Mutta se ei vaikuttanut mitään.

Kuten painajaisunissa, kaikki yritykseni korjata tilanne tuntuivat epäonnistuvan. Latasin monta uutta blogimallia koneelleni, mutta kaikissa oli jotain pahasti vialla.

Ja leikkimainokset vilkkuivat kaiken aikaa verkossa kirjaston sivulla.

Lopulta löysin mallin, jossa ei ole mainoksia ja joka toimii.
Se ei ole moderni.

Wanhakeskari-blogin sivupalkki hävisi kokonaan.
Eli voin aloittaa sisältöjen uudelleenarvioinnin tyhjältä pöydältä.
Mikä on elävää?
Mikä kuollutta?
Mikä tuo käyttäjälle lisäarvoa?

Mitä uutta?

Nuoret osaavat moniajon.
Minä yritän harjoitella.

Teen siis montaa asiaa samaan aikaan.
Ja yritän saada jokaiseen tekemääni asiaan mukaan monta erilaista tavoitetta.

Oikeasti minulla ei ole enää realistisia mahdollisuuksia saada tätä kurssia suoritettua, mutta minusta on hauska yhdistää tätä kurssia moniin muihin asioihin, joita teen. Tai joita minun pitäisi tehdä.

Siksi kirjoitan yhä tätä blogia.

Olen kuitenkin puuhaillut jotain kurssiinkin liittyvää.
Yksi case study:

Tein Photoshopilla mainoksen Keski-Espoon kirjaston Second Life -päivästä.
Vein mainoksen Second Lifeen.
Tein Keski-Espoon Second Life -toimipaikkaan taulun, johon laitoin mainoksen tekstuuiksi.
Otin kuvan kyltistä.
Vein sen Photoshopiin.
Photoshopista lähetin kuvan Flickriin.
Flickristä kuva lähti pariin blogiin.
Facebookiin laitoin mainoksen blogitekstistä.
Facebookiin tuli myös Twitteriin laittamani mainos Flickr-kuvasta.

Aikaa ei kulunut kovin paljon.
Vaikuttavuus on luultavasti varsin rajallinen.
Mutta minulla oli hauskaa.

(Tämä teksti on tietenkin osa samaa mainoskampanjaa.)

Pomon täytyy kuunnella duunareita.
Duunarin pitää kuunnella pomoa.
Ihmisen pitää kuunnella itseään.

Minulle tuo viimeinen on vaikein.
En ole pomo.
Ja kuuntelen hyvin mielelläni pomoja.
Myös muita kuin omiani.

Mutta en jaksa kuunnella itseäni.

Nyt minun piti kuitenkin reagoida, kun jouduin kuulemaan liian monennen kerran, kuinka selitän, että tiedän, että suosimani blogimallit ydistettynä kotona käyttämääni isoon näyttöön ja epäinhimilliseen resoluutioon, johtaa blogeihin, jotka näyttävät siisteiltä Minun Omalta Koneeltani katsottuna, mutta jotka leikkaantuvat muilla asetuksilla ja näytöillä kelvottomiksi katsoa ja käyttää.

Miksi minä selittelen viikosta ja kuukaudesta toiseen vääriä valintojani?
2.0 -henkeen ei mielestäni kuulu, että toimin vasta kun pomot määräävät.

Vaihdoin tähän blogiin kokeeksi luultavasti käyttäjäystävällisemmän pohjan.
Täytyy testata.
Kokeilen myös kolmepalstaista mallia.

Seuraavaksi muutan muut blogini kapeammiksi.
Wanhakeskarissa ja Jaakkokeskarissa on yhteensä yli 200 tekstiä, joissa suuressa osassa on liian leveitä kuvia. Ne pitää vaihtaa yksitellen Flickrissä pienemmiksi.
Jos en ole valmis tähän, en ole valmis asiakaspalvelutyöhön.

Minun pitää tarkistaa myös omia ajatuksiani.
Minusta tuntuu yhä siltä, että minun näyttöni ja minun asetukseni ovat parhaat. Ja maailman pitäisi sopeutua minuun.
Tuo ei ole käyttäjälähtöistä ajattelua.

Eteenkin kun taidan olla väärässä.
Kapeampi blogi on luettavampi ja tiiviimmän näköinen.
Paremman näköinen.

Tarve täyttää ruutu kulmasta kulmaan periytyy varmaan jostain pulakaudelta Länsi-Suomen maaseudulta, missä äitini kasvoi.
Lautanen pitää syödä tyhjäksi.
Ja kun on ostanut ison näytön, siihen ei saa jäädä tyhjiä kohtia.

Tai en minä kai tee töitä kotona. Minä leikin ja harrastan illalla. Samalla tavalla kuin päivälläkin.

Tässä on minun paikkani.



Normaalisti pöytäni on täynnä rojua. Pidän näppäimistöä sylissä, joten en tarvitse puhdasta pöytätilaa.

Läppärissäni on nyt sekä Vista että Ubuntu.
Kirjoitan tätä Ubuntun Firefoxilla.
Koneeni/internetyhteyteni toimivat nyt selvästi nopeammin ja paremmin, kuin Vistan kanssa.

Olen tyytyväinen siitä, että minulla on nyt Linux koneessa, muta en ole tyytyväinen siihen, miten sen asentaminen sujui.

Luin kyllä, mitä valmisteluja ja varotoimenpiteitä pitäisi tehdä ennen asennusta. Eheytystä ja varmuuskopioita.
Minä en jaksanut tehdä mitään.
Tai otin pari mielivaltaisesti valittua tiedostoa muistitikulle turvaan.
Mutta kovalevyllä oli 100 gigaa tavaraa.
En ottanut varmuuskopioita, mutta pelkäsin hirveästi, että asennan kuitenkin Ubuntun niin, että se ottaa koko kovalevyn haltuunsa ja menetän kaiken koneella olevan Windowskaman.

Konkarin ohje:
1. Älä yritä ymmärtää, mitä sinun pitäisi tehdä.
2. Tee peruuttamattomia asioita reippaasti silmät kiinni arvaamalla.
3. Koe kauhua edesvastuuttomuutesi takia.
4. Mieti asennuksen valmistumista odottaessasi, miten selität lähipiirillesi parhain päin, että tuhosit koneesi ja kaiken mitä sen sisällä oli.
5. Älä opi tästä mitään. Toista tämä kaava aina tarpeen tullessa.

Minulla oli jo syksyllä jonkun aikaa Ubuntu vanhassa pöytäkoneessa, joten en joudu opettelemaan asioita nyt aivan alusta. Mutta silti pelkään, että joudun käyttämään lähiaikoina liikaa aikaa koneen käytön opetteluun, kun minun pitäisi käyttää aikani netin ja palveluiden opetteluun.

Mutta Linuxin alkeet kuuluvat minusta yleissivistykseen.

Tämä on hauskin kirjastovideo, mitä olen nähnyt muutamaan päivään.



Toivottavasti tätä voi pelata myös ilman oikeaa kirjastokorttia.



Elokuvat tulivat OCLS:tä